Kuluttajavallankumous

Uusien ketterien ja tehokkaasti verkkokauppaa käyttävien paikallisten pientoimijoiden suosio kuluttajakaupassa kasvaa kasvamistaan. Kuluttajat ovat entistä mukavuudenhaluisempia ja vaativampia. Perinteisille kaupan ja logistiikan toimijoille tämä muutos tarkoittaa toiminnan sopeuttamista, edellyttäen nopeaa muutoskykyä muuttuvassa markkinassa.

Lisääntynyt terveysajattelu korostaa terveyteen, eettisyyteen, ekologisuuteen ja monipuolisuuteen liittyviä tekijöitä. Valitaan vähärasvaisia, matalakalorisia ateriavaihtoehtoja ja luonnollisia ainesosia.

Paikallisuus ja tuoreus korostuvat valintakriteereinä. Erilaiset ruoka-aineallergiat ovat myös osaltaan kasvattamassa räätälöityjen ateriapalvelujen suosiota (esim HelloFresh ja kotimainen Epic). Vastaava sisällön muutos korostuu myös perinteisemmässä kauppakassitoiminnassa.

Kuluttajamarkkina muuttuu monikerroksisemmaksi markkinapaikaksi. Väki vanhenee ja keskiluokkaistuu, varallisuus kasvaa vaatimusten kanssa rinta-rinnan. Kasvava kaupungistuminen tarkoittaa että yritysten on sopeutettava suureen asukastiheyteen ja sopeutettava toimintamalliaan ja toimitusketjustrategiaansa keskittymällä nopeaan ja useasti tapahtuvaan toimitusmalliin. Kuluttajat eivät halua juosta tavaroiden perässä vaan vaativat ne sinne missä itse ovat ja silloin kun he haluavat. Maksaja määrää.

Kaupantoimijat tulevat rakentamaan suurkaupunkialueille myymälöitä joiden pääasiallinen tarkoitus on toimia pienmuotoisina jakelukeskuksina nopean toimituksen takaamiseksi. Kilpailutekijäksi nopeuden lisäksi tulee kotiin kuljetusten maksuttomuus.

Nykymalli eilisen tarpeisiin

Lähilogistiikassa suuret ovat toimijat keskittyneet ennemminkin PALVELUN ALASAJOON kuin niiden kehittämiseen. Nykysuuntauksena on luoda itsepalvelukulttuuria hankalana pidettyyn lähilogistiikkaan. Pyritään alhaisiin kustannuksiin, standardimaiseen toimintatapaan ja kuljetustoimijan ”mukavuusalueella” pysymiseen.

Tulevaisuus

Tulevaisuuden kuluttaja pistää logistisen toimintaympäristön haasteeseen johon on nykymalleilla vaikea vastata. Pienemmät ja notkeat toimijat tulevat tässä kuvaan. Lähilogistiikka on muuttumassa kiusallisesta kustannuksesta tulevaisuuden kilpailutekijäksi.

Tässä on voi olla myös perinteisen kivijalan pelastus.

Share this article

Leave a comment